Siirry sisältöön

Asukkaaksi Sateenkaari-Kotiin

Sateenkaari-Koti tarjoaa tehostettua palveluasumista. Se on tarkoitettu sellaisille henkilöille, jotka tarvitsevat runsaasti apua päivittäistoiminnoissa ympärivuorokautisesti, eikä hoivaa voida enää kotona järjestää esimerkiksi omaishoitajan tai muun läheisen ja kotihoidon yhteistyönä.

Ota yhteyttä ja kysy vapaista paikoista ja hoivakodin asukkaaksi hakeutumisesta.
Etukäteen sopimalla voit myös tulla tutustumaan toimintaamme paikan päälle!

Asukkaaksi Sateenkaari-Kotiin

Mikäli olet huolissasi ikääntyvän omaisesi pärjäämisestä, oman kunnan vanhustenhuoltoon yhteyden ottaminen on ensimmäinen askel hoivakotipaikan saamiseen.
Hoivakodin asukkaaksi pääsee kaupungin vanhustenhuollon tekemän palvelutarpeen arvioinnin
perusteella.
Palvelutarpeen arvioinnin perusteella tehdään päätös hoiva-asumisesta, minkä jälkeen on mahdollista hakeutua yksityisen hoivakodin asukkaaksi.

Yksityisen hoivakodin asumiseen voi saada tulotasonsa mukaan tukea Espoon kaupungin palvelusetelillä tai ostopalvelusopimuksella, minkä lisäksi asukas on oikeutettu Kelan hoitotukeen ja asumistukeen. Asukkaaksi voivat hakeutua muidenkin kaupunkien asukkaat – pitkäaikaishoitoa tarvitsevalla on oikeus valita itse hoivapalvelunsa.
Lisätietoa Espoon kaupungin hoiva-asumisesta.
Lisätietoa eläkettä saavan hoitotuesta: https://www.kela.fi/elaketta-saavan-hoitotuki
Lisätietoa eläkkeensaajan asumistuesta: https://www.kela.fi/elakkeensaajan-asumistuki
Sateenkaari-kodin asukkaaksi voi hakeutua kunnan ostopalvelusopimuksella, palvelusetelillä tai omakustanteisesti.